Huikeaa taituruutta ja hienoa musiikillista hahmottamista – Sinfoniaorkesteri Vivolino sai ensimmäiset soittajansa

Sinfoniaorkesteri Vivon rinnalle perustettiin keväällä uusi Vivolino-orkesteri. Orkesteri aloittaa toimintansa syksyn aikana. Vivolinon johtaja Tiina Kaukinen kertoo, millaisia ajatuksia videotallenteilla tehty hakuprosessi hänessä herätti.

Kuva: Ville Hautakangas

Keväällä saimme iloksemme hienon määrän hakemuksia uuteen Vivolino-orkesteriin. Voimme todella puhua valtakunnallisesta lasten ja nuorten sinfiksestä, koska hakemuksia tuli tasaisesti useista eri kaupungeista ympäri Suomen – Maarianhaminasta Joensuuhun ja Rovaniemeltä Helsinkiin!

Saimme kaikkiaan 75 hakemusta, joista Vivon kummimuusikkojen kanssa valitsimme mukaan yhteensä 47 soittajaa. Mukaan valittujen soittajien ikähaarukka on 8–15 vuotta.

Olimme etukäteen asettaneet orkesteriin vaadittavan tason musiikkiopiston perustason loppupäästä syventäviin opintoihin, ja suurin osa hakijoista tähän tasoon ylsikin.

Oli todella mielenkiintoista kuunnella ja katsoa hakijoiden soittovideoita. Niissä oli nähtävissä jo nuorella iällä huikeaa taituruutta ja hienoa musiikillista hahmottamista. Moni soittaja oli jo löytämässä oman rohkean ilmaisutapansa ja soitto puhutteli kuulijaa. Joukossa oli myös tosi nuoria ja lahjakkaita soittajia, joiden taitotaso ei vielä ollut aivan riittävä, mutta he varmasti löytävät vielä tiensä Vivolinoon tulevina vuosina.

Ensimmäistä periodia ei tarvitse jännittää

Entien hakemuksia saimme jousisoittimiin – tosin alttoviuluja saisi aina hakea enemmän! Myös lyömäsoittimiin haettiin mukavasti. Eri puhaltimiin haettiin suhteessa vähemmän, mutta kaikkiin soittimiin saimme erittäin taitavat soittajat.

Sinfoniaorkesteri Vivolinon johtaja Tiina Kaukinen ja maskotti Kirppu odottavat jo innoissaan ensimmäistä Vivolino-periodia.

Lähes kaikilla hakijoilla oli kokemusta jousi- tai puhallinorkesterista, mikä on mahtava juttu! Tosi harvalla on kuitenkaan sinfoniaorkesteritaustaa, joten valituista voi tuntua jopa jännittävältä aloittaa uudessa Vivolinossa. Sanon kuitenkin heti, että ei tarvitse jännittää! Periodeista tulee hauskoja ja opimme niistä aina muutaman uuden jutun, kukin omista lähtökohdistaan.

Marraskuussa Vivolino pääsee toden teolla vauhtiin ensimmäisellä periodillaan. Syksyn alussa soittajat saavat stemmansa ja pääsevät niitä harjoittelemaan. Odotan innolla, että pääsemme soittamaan yhdessä ja tutustumaan toisiimme.

Suuri kiitos kaikille hakijoille! Oli suuri ilo nähdä ja kuulla, että eri puolilla Suomea on näin lahjakkaita ja innokkaita nuoria soittajia, jotka ovat valmiita sitoutumaan uuteen orkesteriin. Kiitos opettajille ja soittajien vanhemmille panostuksesta!

Tiina Kaukinen, Vivolinon taiteellinen johtaja